Hieman koronavirusasiaa.
Suunnistusliitto on antanut Suomen hallituksen ohella ohjeita/linjauksia tilanteen johdosta.
Liitolta on tulossa infoa lähipäivinä mm. kansallisten kilpailujen järjestämisestä. Kilpailujen perumisiakin varmasti tulossa.
Hyvinkään Rastissa jatketaan toistaiseksi harjoitusten ja korttelirastien pitoa. Mutta seuraamme virustilanteen kehittymistä ja siihen liittyviä ohjeistuksia.
Huhtikuulle suunniteltu seuran oma Latvian leiri tullaan perumaan.
Flunssaisena ei harjoitella ja noudatetaan yleisiä ohjeita virustilanteen johdosta.
Juha
Korona
Re: Korona
Ohjeistukset ja suositukset ovat muuttuneet viimepäivinä varsin vilkkaasti. Lisäksi tilanne aiheuttaa kysymyksiä ja huolta.
Seuraamme seurassa muuttuvaa tilannetta ja johtokunta tekee päätöksiä seuran toiminnasta tulevien päivien aikana.
Tiedotamme näistä sitten, kun päätöksiä saadaan.
Jokainen harjoittelee/suunnistaa oman harkinnan mukaisesti. Flunssaisena ei harjoitella ja noudatetaan yleisiä hygieniaohjeita viruksen leviämisen estämiseksi.

Hyvinkään Rastissa on tehty seuraavat päätökset koronavirustilanteesta johtuen:
- Seuran ohjatut harjoitukset perutaan toistaiseksi.
- Salivuorot on peruttu.
- Kuntorastit perutaan. Kuntorastien tilalla tarjotaan omatoimisia harjoituksia. Lisää tietoa tulossa seuran sivuille.
- Johtokunnan kokoukset peruttu. Päätökset tehdään sähköpostipäätöksinä.
- Seuran kevätkokous on peruttu. Uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
- Lasten- ja aikuisten suunnistuskoulun alkua on siirretty. Uusista aloitusajankohdista tarkempia päätöksiä myöhemmin, kunhan virustilanne selkeytyy ja saamme uusia ohjeistuksia.
- Kytäjä Trailin osalta seurataan virustilanteen kehittymistä sekä ohjeistuksia.